Myskimalva
   ja sisarensa harmaamalvikki
   ottavat aurinkoa kasvot valoon päin,
   pelkäämättä vaaleanpunaisen hipiän palamista.
   Sillä eivät ne ole liian herkkiä lainkaan,
   sitkeitä ja vähään tyytyviä.
   Juovat kahvia ruusukupeista
   ja lätkivät korttia lauantaisin.
   Luopuivat lehmien pidosta
   eivätkä ole kaivanneet,
   hirveä työhän niissä vain oli!

    Suikeroalpi
    tietää kaikkien asiat.
    Se ehtii pitkin maata
    viipottaa joka paikkaan,
    kuuntelee yhtä lailla pionin
    kuin isomaksaruohon kuulumiset,
    hymyilee keltaista hymyään,
    puhua pulputtaa.
    Ei sotkeudu riitoihin,
    ei valtaa tilaa,
    pitää salaisuudet.

  Kitken lapsuuden haavaheinää.
  Jasmiinin keskellä piilottelee
  kolmimetrinen nuori haapa,
  juo keskikaljaa huppu silmillä.

Pellavakimput
ripustin sinitarralla vessan seinälle,
inhosin sinapinkeltaista, nyppyistä muovitapettia
ja turkoosinvihreää lattiaa.

Ne roikkuivat siellä pölyisinä vuosia sen jälkeen,
kun nuorinkin meistä oli muuttanut pois kotoa.

Ystäväni seurasi huvittuneena, kauanko porkkananraato
sai meillä nahistua kirjahyllyssä
ennen kuin se siivottiin pois.

Jossain vaiheessa lakkaa
kasvattamasta vanhempiaan.