Ylikypsä puutarha lakoaa.

Ilmassa leijuu käyneen tuoksu.

Kaatuneen kultapallon kukka

kohottautuu kyynärvarsiensa varaan

kohti metsään vaipuvaa valoa.

Poimin omenat,

niiden pinta viileä

ja nukkainen.

 

Phloxia, syysleimut,

hiipuva kesä liekehtii vielä.

 

Hanhia taivaalla muodostelmassa,

ja äkkiä kuristaa kaulaa.

Pitkä pimeä, miten siitä.

 

Ajattelen marraskuun sammunutta metsää,

sammaleiden hiljaista rupattelua,

maatumisen tuoksua,

koiran tassujen ääntä polulla.

 

Lumi sataa

orvokkien hartioille.

Ne jatkavat rupatteluaan,

kallistelevat päätään, 

hipaisevat toisen lehteä. 

Että meillä

oli toisemme.