Ranta

Kaislojen, nokikanojen,

silkkiuikkujen keitto.

pulputusta, kahinaa,

emojen teräviä kutsuja.

Syömisen, sukeltamisen äänet,

sudenkorentojen pärinä,

pikkukalojen pakenevat viivat.

 Verikurjenpolvi
ojentelee varpaitaan,
kurkottelusta jäykistyneitä.
Kannan sen rantaan,
aurinkoon,
kuivempaan kohtaan.
Se on melkein kesy.
Huhut kiirivät,
jotkut viedään kompostiin,
se yrittää siivilleen.
Rauhoittuu vasta,
kun lasken sen
lajitoverinsa viereen.
Katselen kauempaa,
miten nuorempi nojaa vanhempaan.

Minun puutarhani

Miehen täti katsoo

kukkapenkkiä etsien

lapsuuden tuttuja.

Liljakukot söivät ruskoliljat,

unikot epähuomiossa kitkin.

En ole enää kylvänyt krasseja

omenapuun alle.

Ukonhatut ja kultapallot löytyvät,

ja rohtosuopayrtit, mutta 

väärissä paikoissa.

Olen pahoillani, tästä tuli vahingossa

minun puutarhani.

 Joskus kesken puutarhatöiden
 keitän kupin teetä ja istahdan keinuun.

 Vanhat rouvat Sokeri-Miiron ja Huvitus,
 takkuisia kuolleista oksista,
 kaartuvat kukkapenkin ylle.

 Tontilla puhutaan,
 pitäisikö vanhat omenapuut kaataa. Mutta
 ei nuorilla ole luonteen syvyyttä.
 En ole päästänyt moottorisahaa
 pitämään puheenvuoroaan.

 Kuunliljoille rikkaruohotkaan eivät pärjää,
 varjossa puiden alla.
 Niiden hiljaiset kukat hohtavat hämärässä,
 maahisteni katuvalot.